Kun seinä tuli vastaan, pohdiskelua ovista ja julkisivuista

Tämänkertainen bloggaustehtävä tuntui ensi alkuun melko mahdottomalta, niin sanotusti EVVK. Sitten päätin noudattaa omia neuvojani ja kun seinä tuli vastaan, etsin ovea. Ovesta tuli mieleeni tarina, jonka kuulin perheeltä joka remontoi vanhaa omakotitaloa. Lopputarkastuksessa oli tullut sanomista väärän aikakauden ulko-ovesta, johon isäntä oli vastaannut, että rautakaupasta oli kaikki viiskytluvun ovet päässeeet loppumaan. Se riitti selitykseksi sillä kertaa. Mutta miksi eri aikakausien tyylien tai väritysten  yhdisteleminen asuinrakennusten julkisivuissa näyttää usein tökeröltä, kun samaan aikaan on vallalla käsitys jonka mukaan sisustukseen saa kivasti särmää yhdistämällä siihen tyyliltään ja iältään erilaisia elementtejä? Tyylipuhdas tietyn aikakauden sisutus koetaan helposti liian kliinisenä, eikä kovin kotoisana. Julkisissa rakennuksissa tyylien erilaisuus lisärakentamisessa koetaan ehkä helpommin onnistuneena. Ja onko sillä edes väliä miltä rakennus ulospäin näyttää, jos vaan sisäpuoli on kunnossa ja toimiva. Onko parempi korjata vanhaa, vaikkakaan ei ihan tyylipuhtaasti, kuin purkaa ja rakentaa kokonaan uusi tilalle? Usein se on ainakin kalliimpaa ja hitaampaa. Samaan aikaan viereen voidaan rakentaa tyyliltään aivan erilainen talo ikäänkuin oman aikansa malliksi ihan luvan kanssa.  Kun katselee tätä meidän kaupunkiympäristöämme näin maaliskuun lopussa sateisena päivänä, kun luonto on paljaimmillan ja valo armotonta, ei ihme että masentaa.  Sen verran sattumanvaraiselta tämä kaupunkikuvan suunnittelu kokonaisuutena vaikuttaa. Kuvia tulee  myöhemmin kunhan pääsen ulos ovesta.

Rumakin voi näyttää oikeassa valossa melkein kauniilta, julkisivutaidetta Turun Ylioppilaskylästä.