keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Antiikin Kreikan arkkitehtuurista


Siis ajalta 1100- 30 eaa. Jaotellaan aikajanan mukaan neljään kauteen:


GEOMETRINEN kausi, joka ajoittuu aikaan 1100–700 eaa. Tyypillistä oli uskonnollisuus, geometriset kuviot ja ornamentit. Arkkitehtuurissa suorakulmaiset puu- ja savitiilirakennukset (eipä ole juuri meidän päiviimme säilynyt). Tältä ajalta ovat peräisin myös kreikkalaiselle arkkitehtuurille tyypilliset agora (tori) ja akropolis (kukkulalle sijoitettu linnoitus, jossa sijaitsevat tärkeimmät temppelit ja muut julkiset rakennukset)

ARKAAINEN kausi, ajallisesti sijoittuu noin vuosille 700–480 eaa. Kaudelle oli tyypillistä uskonnolliset ja koristeelliset pyrkimykset. alkuvaiheessa itämaisia ja egyptiläisiä vaikutteita. Kivirakentaminen monumentaalisissa temppeleissä sai alkunsa. Kaupunkivaltiot (polis) kehittyivät ja julkisten kreikkalaisten rakennusten tyypit syntyivät tällä kaudella.


KLASSINEN kausi, sijoittuu vuosille 480–330 eaa. Antiikin Kreikan taiteen ja arkkitehtuurin kukoistus oli tuolloin huipussaan. Tyypillistä oli pyrkimys ihanteellisen kauneuteen ja aikakauden teokset ovatkin vaikuttaneet voimakkaasti myöhempään länsimaiseen arkkitehtuuriin ja taiteisiin. Mittasuhteissa käytettiin matematiikkaa apuna (”kultainen leikkaus”). Rakennusten ja erityisesti temppelien arkkitehtoninen ulkovaikutelma oli huolella suunniteltu, niihin tehtiin ns. optisia korjauksia, pylväät eivät olleet aina tasamitan päässä toisistaan ja suorista linjoista tehtiin hieman kaarevia. Näin ne näyttivät katsojan silmään hyvin suoralinjaisilta. Sisätilat jäivät vähemmälle huomiolle. Pylväsjärjestelmistä doorilainen (yksinkertaisin), ja joonialainen olivat käytössä aikakauden alussa, loppupuolella myös korinttilainen (koristeellisin) Tunnetuin säilynyt rakennuskokonaisuus tältä ajalta on Ateenan Akropolis, jossa sijaitsevat Parthenonin temppeli (arkkitehteina Kallikrates ja Iktinos 447–432 eaa.), Propylaian porttirakennukset sekä Athene Niken ja Erekteionin temppelit. Todella vaikuttava kokemus, suosittelen lämpimästi.


Leikkauskuva Partheneonista, huom. mittakaava, ihminen on tosi pieni.

Erektheionin karytidit

Korinttilaisia pylväitä, taustalla Akropolis.

Niken temppeli

 KREIKKALAINEN HELLENISMI, 330–30 eaa. Tyypillistä tälle aikakaudelle oli ylikansallisuus, mahtipontisuus ja moninaisuus, arkkitehtuurissa suuret monumentaaliset rakennukset kuten teatterit ja stadionit.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti